Moottorikelkan ostajan opas

kuva_1.jpgKäyttötarve sanelee moottorikelkan valinnan

Moottorikelkkoja on tarjolla useita eri vaihtoehtoja riippuen käyttötarkoituksesta ja käyttäjästä. Osa kelkoista on keveitä umpihangella liikkumiseen, osa taas sopii reen vetoon ja retkeilyyn. Raskaimmat kelkat on suunniteltu muun muassa latujen tekoon.

Nykyään moottorikelkoissa käytetään pääsääntöisesti ruiskutekniikalla varustettuja kaksi ja nelitahtisia nestejäähdytteisiä polttomoottoreita, jotka ovat iskutilavuudeltaan 500 – 1500cm3.

Perinteisesti moottorikelkat on varustettu kaksitahtimoottoreilla, mutta viime vuosina nelitahtimoottorit ovat voimakkaasti yleistyneet. Samalla kuitenkin myös kaksitahtimoottorit ovat kehittyneet viime vuosina yhä paremmiksi, mikä on mahdollistanut aiempaa pienikulutuksellisempia ja vähemmän ympäristöä kuormittavia kelkkoja.

Ylipäänsä moottorikelkkojen teknologia on kehittynyt viime vuosina huimasti, ja niiden päästöt sekä kulutus ovat pienentyneet merkittävästi. Kelkat kuluttavat mallista ja käyttötavasta riippuen polttoainetta noin 8 – 30 litraa/ 100 km.

 

kuva_2.jpgUrheilu, crossover, syvälumi, touring...

Kelkat jaetaan käyttötarkoituksensa mukaan eri luokkiin. Urheilukelkoissa kiinnitetään huomiota ajo-ominaisuuksiin ja suorituskykyyn. Monikäyttöisimpiä kelkkoja ovat crossover-kelkat. Ne soveltuvat hyvin retki- ja matka-ajoon. Syvänlumen kelkat ovat parhaimmillaan runsaslumisilla alueilla kelkkareittien ulkopuolella.

Touring-mallit ovat puolestaan hyviä perhekelkkoja. Niiden takaosaan saa kiinnitettyä monipuolisesti tavaraa ja niillä voidaan ajaa myös yksin. Tämä malli soveltuu myös kevyeen käyttöön – Touring-kelkalkan perään saa kytkettyä tarpeen vaatiessa myös reen tai ahkion.

Moottorikelkkaa valittaessa kannattaa miettiä myös sitä, kuinka paljon kelkalla ajetaan ja missä. Esimerkiksi crossover-kelkat sopivat hyvin pitkille matkoille, jossa maasto voi olla hyvinkin vaihtelevaa ja leveätelaiset työkelkat ovat oiva apu vaikka polttopuusavotassa.

 

kuva_3.jpgKuinka paljon moottorikelkka ja sen ylläpitäminen maksaa?

Uusien moottorikelkkojen hinnat vaihtelevat 4 000 – 20 000 euron välillä. Edullisempia ovat lasten ja nuorten moottorikelkat, joiden hinta jää usein reilusti alle 10 000 euron. Vapaa-aikaan ja hyötykäyttöön tarkoitettujen kelkkojen hinnat liikkuvat puolestaan 10 000 euron molemmin puolin. Vastaavasti syvänlumen, urheilu-, ammatti- ja crossover-kelkkojen hinnat liikkuvat noin 13 000-17 000 euron hintahaarukassa.

Käytettyjen toimivien kelkkojen hinnat alkavat noin 1000 eurosta ylöspäin, riippuen muun muassa kelkan kunnosta, ajomäärästä ja siitä, mitä luokkaa se edustaa.

Moottorikelkan omistaminen ja ylläpitäminen aiheuttaa myös sivukuluja. Näitä kuluja ovat vakuutusmaksut, polttoaineet, huollot ja mahdolliset korjauskulut. Kulurakenne on siis samanlainen kuin missä tahansa muussa moottoriajoneuvoissa. Vakuutusmaksuissa on mahdollista säästää, kun kelkan poistaa liikenteestä ajokauden ulkopuolella. Tämän toimenpiteen pystyy nykypäivänä tekemään jokainen itsenäisesti sähköisesti.

Lisäkuluja voi muodostua myös mahdollista reittimaksuista, jota reittejä ylläpitävät kelkakerhot perivät.

Kelkoissa käytettävien moottorien polttoaineen kulutuksessa on huomattavia eroja. Karkeasti yleistäen kaksitahtinen kuluttaa enemmän polttoainetta kuin nelitahtinen moottori. Uuden sukupolven suoraruisku-kaksitahtimoottorit ovat toki jo lähellä nelitahtimoottorien kulutusta.

 

Kun ostat moottorikelkkaa, muista nämä asiat

Ohessa on listattu asioita, joihin kannattaa muun muassa kiinnittää huomiota kelkkaa ostettaessa:

Urheilukelkka:

  • Kelkan alusta/ jousitus
  • Moottorin teho/ suorituskyky
  • Polttoaineen kulutus
  • Telamatto (pituus ja harjakorkeus)
  • Takuu
  • Paino
  • Onko moottori kaksi- vai nelitahtinen
  • Varaosien saatavuus

Retkikelkka:

  • Polttoaineen kulutus
  • Telamatto (pituus)
  • Kyydissä olijan tila ja mukavuudet
  • Takuu
  • Huoltovälit
  • Onko moottori kaksi- tai nelitahtinen
  • Lisävarusteiden saatavuus

Työkelkka:

  • Luotettavuus
  • Polttoaineen kulutus
  • Telamatto (pituus ja leveys)
  • Umpihanki-ominaisuudet
  • Lisävarusteiden saatavuus

Syvänlumenkelkka:

  • Moottorin teho/ suorituskyky
  • Telamatto (pituus ja harjakorkeus)
  • Ajoergonimia
  • Paino

 

Ajovarusteet

kuva_5.jpgAjovarusteet ovat turvallisuuden kannalta tärkeä osa moottorikelkkailua.

Tärkein turvallisuusvaruste, kypärä, antaa suojaa onnettomuuksien ohella ajoviimalta ja pitää pään lämpimänä. Sen on oltava sopivan kokoinen ja riittävän napakka. Kaikkien kypärämallien kanssa on suositeltavaa käyttää korvatulppia suojaamaan kuuloa liialliselta melulta. Toki uusimpien kelkkojen melotaso on huomattavasti alhaisempi kuin aikaisemmin.

Kypärän valinnassa kannattaa hyödyntää myyjän asiantuntemusta sekä hyödyntää muiden kelkkailijoiden kokemuksia eri mallien hyvistä ja huonoista puolista. Esimerkiksi urheilulliseen kelkkailuun sopii parhaiten kiinteällä leukasuojalla varustettu malli. Työkäyttöön on puolestaan suunniteltu omat mallinsa. Vaativiin olosuhteisiin on saatavilla jopa sähkövisiirillä varustettuja malleja, jolloin visiiri ei huurru missään tilanteessa.

Myös hyvät ja istuvat ajolasit ovat tärkeitä. Ne suojaavat kasvoja ja silmiä kylmältä sekä ajoviimalta. Tärkeää on huomioida myös niiden hyvä ilmanvaihto huurtumisen ehkäisemiseksi. Myös värillä on väliä. Esimerkiksi vaaleat linssivärit sopivat vähäiselle valolle, keltainen toimii hyvin hämärässä ja oranssi hyvänä yleislinssinä.

Ajoasu koostuu monesta eri osasta, ja sen valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Alusvaatekerroksen päällä oleva välikerros on tärkeä lämmönsäätelyn kannalta. Se siirtää iholta kosteutta. Välikerroksessa toimivat hyvin esimerkiksi fleece tai ohut villa. Useissa kelkkapuvuissa on erikseen irrotettava sisävuori, joka toimii hyvänä välikerroksena. Kelkkapuvun uloin osa tulee olla tuulen- ja vedenpitävää sekä hengittävää materiaalia.

Ajoasua täydentävät olkapäitä, selkää ja rintaa iskuilta suojaavat panssarisuojat, paikkojen vääntymistä ehkäisevät polvi- ja niskatuet, nilkan vääntymistä ja jalkaterän kolhuja lieventävät kelkkakengät sekä toimivat kelkkailukäsineet, joilla voi hallita kelkan käyttöä missä olosuhteissa tahansa.

Lisäturvaa luodaan huomioväreillä ja heijastimilla.

 

Lisävarusteet ja varaosat

Moottorikelkkoihin on saatavilla runsaasti erilaisia lisävarusteita ja varaosia. Monelta kelkkavalmistajalta löytyy eri kelkkamalleihin tehdyt laadukkaat ja täydellisesti sopivat lisävarusteet.

Yleisimpiä lisävarusteita ovat muun muassa erilaiset laukut, reet ja pulkat, suojat, roiskeläpät, lisäistuimet, vetokoukut, puskurit, pohjapanssarit ja peitteet sekä paljon muita varusteita.

Tyypillisiä varaosia ovat puolestaan öljyn-, polttoaine- ja ilmansuodattimet, variaattorin osat ja hihnat, liukumuovit ja telamatot, jouset ja telapyörät, vaijerit ja polttoainepumput, sähköosat, säätimet ja staattorit, startit ja akut.

Lisävarusteita ja varaosia myydään monipuolisesti eri kivijalka- ja verkkokaupoissa.

Lisävarusteiden ja varaosien suuhteen kannattaa suosia valmistajan tai muun asiantuntijan, kuten myyjän, suosimia merkkejä. Vääränlaiset varusteet ja osat voivat aiheuttaa turhaa vahinkoa.

 

Moottorikelkan huolto

Moottorikelkassa on osia, jotka kuluvat niin ajan kuin lämpötilavaihteluidenkin myötä. Erityisesti variaattorihihna, liukumuovit ja telamatto kuluvat ja voivat aiheuttaa viallisina vakaviakin tilanteita. Esimerkiksi kulunut telamatto voi vaikeuttaa jarruttamista tai jopa katketa. Lisäksi liian löysänä tai kireänä se voi rasittaa kelkkaa tarpeettomasti.

Myös moottorin ja ketjukotelon öljynvaihto ovat tärkeitä kelkan kestävyyden kannalta. Lisäksi etenkin telaston pultit on hyvä vilkaista säännöllisesti läpi. Huomiota tulee kiinnittää myös oikeanlaiseen säilytykseen ja suojaamiseen. Näiden ohella kelkan puhdistaminen pesuaineella ja kaikkien alustassa olevien pyörivien osien huolellinen voitelu vaseliinilla kerran vuodessa on tärkeää.

Mikäli olet huollon osalta epävarma, kannattaa apua kysyä ammattilaiselta. Varmempaa on jättää toimenpiteet valtuutetun huollon tehtäväksi. Moottorikelkkaa hankittaessa onkin syytä ottaa selvää, saako omalta paikkakunnalta saman merkin huollon.

Moottorikelkan huollot onnistuvat parhaiten valtuutetun jälleenmyyjän huoltoliikkeissä. Vanhemmissa laitteissa voi huoltotoimet suorittaa vaikka itse, jos on jonkin verran mekaanikon vikaa. Tällöinkin kannattaa pitää huolta että käyttää mieluusti alkuperäisiä varaosia, koska niiden kestävyys ja soveltuvuus on parempi kuin tarvikeosien. Myös öljyjen soveltuvuuksissa on eroja, joten varmista että käytät laitteissa oikeaa öljyä.

 

 

kuva_muista_myos.jpgMuista myös nämä!

Vakuutus: Moottorikelkalle tarvitaan aina lakisääteinen liikennevakuutus. Liikennevakuutuksen ohella suositaan ottamaan oman moottorikelkan vahinkojen varalle vapaaehtoinen kaskovakuutus. Moottorikelkan peruskasko korvaa esimerkiksi kolarointi-, varkaus- ja ilkivaltavahinkoja.

Moottorikelkkavakuutus on hinnoiteltu vuodenajan mukaan. Vakuutusmaksu painottuu suurimmaksi osaksi siihen vuodenaikaan, jolloin kyseistä ajoneuvotyyppiä pääasiassa käytetään.

Rekisteröinti: Vakuutuksen ohella kelkan tulee olla rekisterissä. Rekisteröinnin voi suorittaa joko omassa vakuutusyhtiössä tai katsastusasemalla. Uutta kelkkaa ostettaessa myyjäliike yleensä hoitaa ensirekisteröintiin liittyvät toimenpiteet.

 

 

 

 

kuva_uusi_vai_kaytetty.jpgUusi vai käytetty moottorikelkka?

Moottorikelkkaa ostaessa yksi yleisimmistä kysymyksistä on se, kannattaako kelkka ostaa uutena vai käytettynä.

Aloittelijan voi olla hyvä ostaa aluksi käytetty hyväkuntoinen kelkka, jotta pääsee edullisemmin tutustumaan harrastukseen. Luotettavinta on ostaa kelkka suoraan liikkeestä joissa vaihtokelkat on yleensä tarkastettuja. Sen voi ostaa myös yksityiseltä henkilöltä, mutta tällöin myyjä ja kelkka malli kannattaa tuntea.

Uusiin kelkkoihin kuulu aina takuu (merkistä riippuen 2-4-vuotta)  ja ne luovutetaan myyjäliikken toimesta luovutushuollettuna. Uusissa kelkoissa huoltovälit ovat nykypäivänä pidentyneet ja myös materiaalit ovat kehittyneet jota kautta kestoikä on pidentynyt. Suurena etuna on myös, kehittyneen moottoritekniikan ansiosta, niiden polttoaineen kulutus on yleensä huomattavasti pienempi kuin vanhempien mallien.

 

Kysy!

Olitpa sitten aloitteleva tai jo kokenut moottorikelkkailija, autamme sinua aina tarpeidesi mukaan. Ota rohkeasti yhteyttä! Me palvelemme sinua.

Motor Naumanen
Kaltimontie 4, 80100 Joensuu
Sähköposti
motornaumanen@naumanen.fi
Vaihde
013 3858 000